Palautumisen pienryhmä Hauholla

Palautuminen kuuluu kaikille - olitpa millaisessa elämäntilanteessa tai minkä ikäinen tahansa.

Palautuneen ihmisen olo on hyvä, myönteinen ja kykenevä. Arjen vaihtelevat tilanteet vaativat psyykkisiä ja fyysisiä voimavaroja, joita omassa arjessamme myös parhaamme mukaan lataamme. Kun ylikuormitumme tai alipalaudumme, saatamme kokea arkemme selviytymistaisteluksi erilaisten vaatimusten kanssa.

Selviytymistilan yläpuolelle päästessämme voidaan puhua palautumisesta. Palautuessa voimavaroja alkaa kerääntyä varastoon ja arki tuntuu tasapainoiselta. Voimavarojen ja kuormituksen tasapaino kestää ja joustaa elämäntilanteiden mukaan. Meidän on mahdollista säädellä vireystilaamme, koemme kiinnostusta asioihin ja toisiin ihmisiin. Meidän on myös helppoa viettää aikaa itsemme kanssa.

Yhteislähtö latautumisesta palautumiseen

Palautumisen pienryhmässä sukellamme palautumisen maailmaan sekä psykologisesta että fysiologisesta näkökulmasta. Kartoitat palautumisesi tilaa ja yksilöllisiä muutostarpeita yhdessä palautumisohjaajan kanssa. Ryhmätapaamisista ammennat helppoja ja aktiivisia, kehoterapeuttisiin menetelmiin perustuvia liikesarjoja sekä yksinkertaisia mielen menetelmiä oman arkisen palautumisesi tueksi.

Palautumisen pienryhmäkurssin sisältö:

  • palautumisen kartoituskysely
  • 3 x 90 min. ryhmätapaaminen
  • välitehtävien ohjeistus
  • 60 min. oma tapaaminen palautumisohjaajan kanssa
  • palautumisen seurantakysely

Koko kurssi pilottiryhmälle hintaan 120 €!

Ryhmään otetaan 6 osallistujaa. Kurssin osallistujat saavat lisäksi puolen vuoden ajan 20 % alennuksen yksilöllisistä palautumisohjauksista.

Aloita matkasi tästä

Ryhmä 1, Uisko Gym
ma 19.2.2024, ma 4.3.2024 ja ma 18.3.2024 klo 17:30 - 19

  • Tapaamispaikkana Uisko Gym, Viittakiventie 75, Hauho
  • Ennen ryhmien aloitusta tehdään palautumisen kartoituskysely
  • Yksilötapaamisen ajankohta sovitaan erikseen

Löydä arvoisesi arki vahvistamalla palautumisen taitojasi.

Elina Lilja
työnohjaaja & lyhytterapeutti

suuntana ratkaisut, voimavarat ja itsetuntemus

Puh. 040-503 3154
mielenliekki@gmail.com