Mielen liekin tarina
Koen meille kaikille tärkeäksi itsetuntemuksen vahvistamisen arjessa. Se tarkoittaa yhteydenpitoa itsensä kanssa, kehon ja mielen vireyden kuulostelua, omien tunteiden, tarpeiden ja rajojen tunnistamista ja ilmaisemista. Näin voimavarat ja kuormitus pysyvät tasapainossa ja voimme kokea arjessa hyvinvointia, riittävyyttä ja tyytyväisyyttä.
Elämäntehtäväni on tuoda helpotusta kanssakulkijoideni arkeen. Olen auttamistyön ammattilainen, joka myös omien kokemustensa ja selviytymiskykynsä kautta osaa tilanteen mukaan ymmärtää, tukea, haastaa tai innostaa. Matkassa kulkee aito ihmisyys sekä elämänilo, joka tunnetusti sekä näkyy että kuuluu!
Kun jatkat lukemista, pääset sukeltamaan Mielen liekin dramaattisiin syntyhetkiin sekä Elinan taustoihin.

Elämänmakuisia eväitä
Mielen liekin alkusysäys oli kakkoskotini joutuminen tuhopolton kohteeksi vuonna 2016. Vastoinkäymiset voivat tuoda tullessaan voimaa.
Ihmisyydessä emme ole koskaan perillä. Meillä on repussamme elämämme kokemukset ja kohtaamiset. Jokainen meistä tekee arjessa parhaansa, niillä voimavaroilla ja resursseilla, mitä meillä on. Emme aina voi vaikuttaa siihen, mitä elämä tuo tullessaan, mutta omaan suhtautumistamme meidän on mahdollista tarkastella ja tarvittaessa muuttaa.
Oman elämäni taipaleelle on osunut monenlaisia myrskyjä koulukiusaamisesta lähisuhdeväkivaltaan ja pitkäaikaisesta sairaudesta työuupumukseen. Kaikki se on johdattanut minut itseni äärelle, herkistymään hyvän huomaamiselle, sen sijaan että kuluttaisi voimavaroja murehtimiseen. Elämän oppi minulle onkin ottaa vastoinkäymiset vastaan uteliaisuudella, sillä ne tuovat tullessaan usein lopulta jotakin uutta hyvää. Näin kävi myös tuhopolton kohdalla - tuo tuhoisa tapahtuma herätti vahvan halun auttaa ja elää omien arvojeni mukaista arkea.

Lempeyttä luonnosta
Oma syvällinen luontosuhteeni on olennainen osa yritystäni. Luontolähtöisyys on mukana mm. palveluiden teemoissa ja toteutuksessa sekä mieli- ja kielikuvina asiakaskohtaamisissa.
Metsä oli minulle jo lapsena tärkeä ja mieluinen paikka. Lapsuuden kotitalon viereinen lähimetsä kutsui puoleensa lähes päivittäin. Perheen kesken luonto tuli läheiseksi leirintäalueilla sekä sieni- ja marjareissuilla.
Olin ujo ja hiljainen lapsi. Minulle oli mieluista kuljeskella ulkona omissa oloissani tai koirien ja hevosten kanssa. Luonnossa ja eläinten kanssa oli helppoa olla, ne kuuntelivat ja puhuivat, toivat lohtua - eivätkä koskaan arvostelleet. Luonnosta löytyi aina eläimiä ja muita pieniä ihmeitä ihasteltavaksi. Luonnossa ei ollut tarvetta ujostella, enkä ollut koskaan yksin.
Luonto on myös koko aikuiselämäni ajan ollut minulle hyväksyvä matkakumppani sekä luotettava ja kannatteleva työkaveri. Luonto on aina läsnä ratkomassa suuria elämäni kysymyksiä ja viitoittamassa tietä valintojeni edessä. Se ottaa väsymättä vastaan ja oivalluttaa. Luonnossa vaikeatkin asiat löytävät uusia näkökulmia ja mittasuhteita. Luonto on minulle tärkeä voimavara sekä arvostuksen ja tasavertaisuuden lähde.

Tuumailuja työstä
Omien arvojen mukainen, hyvin tehty työ on minulle sydämen asia. Mielen liekin palveluiden kautta kannan korteni kekoon psyykkisesti kestävän arjen ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi niin asiakkaideni työssä kuin vapaa-ajallakin.
Kiltiltä ja joustavalta työntekijältä voidaan aina pyytää vielä vähän lisää. Vaikeita asioita on helppo vältellä määräämällä, että tunteet eivät kuulu työpaikalle. Työhyvinvoinnin odotetaan tulevan annettuna jostakin ylempää. Näihin ajatuksiin kiteytyvät omat kokemukseni työelämästä palkansaajana.
Rohkenen olla eri mieltä. Marinoiduin lähes kahden vuosikymmenen ajan vaativissa talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävissä sekä it-alan projekti- ja koulutustehtävissä. Sain kuulla monia koskettavia tilanteita työntekijöiden arjesta, mutta minulla ei työssäni ollut mahdollisuutta auttaa tai edes kuunnella riittävästi. Sinnikkäänä ja vastuunsa kantavana työntekijänä ajauduin pitkissä työsuhteissa aina ennen pitkää uupumuksen umpikujaan. Vasta kehoni ja mieleni asetettua jaksamiselleni rajat, opin tunnistamaan ja huolehtimaan omista rajoistani ja työhyvinvoinnistani.
Kun voimat arvoristiriitojen taistelussa tuulimyllyjä vastaan ehtyivät, polkuni johti minut monien mielenkiintoisten opintojen äärelle, auttamistyöhön ja yrittäjyyteen. Nyt minulla on vapaus toimia omien arvojeni mukaisesti, omalla persoonallani sekä huomioida ykkösasiana omat voimavarani ja oma hyvinvointini. Yrittäjänä minulla on mahdollisuus käyttää monipuolisesti ja luovasti kaikkea osaamistani. Teen sydän avoinna aitoa ja merkityksellistä työtä, joka innostaa ja inspiroi.

Mielen merkityksiä
Mielen liekin palvelut toteutetaan ilolla ja inspiraatiolla - ihmiseltä ihmiselle. Siinä laatulupaus, josta ei tingitä.
"Jokainen tarvitsee jonkun, joka tukee, kannustaa, arvostaa, rohkaisee, kuuntelee ja hyväksyy. Voisinko olla sinulle se joku?"
Tässä on kiteytettynä minun elämäni arvomaailma ja aitous. Se on minulla mukana siinä mitä teen, sanon tai miten olen. Arjessani myötäelän myös asiakkaideni haastetilanteita, saan kartoittaa yhdessä eteenpäin vieviä askeleita ja ojentaa omasta repustani lainaksi toiveikkuutta ja onnistumisen eväitä. Kun asiakas onnistuu ja oivaltaa, se antaa paljon myös minulle auttajana.
Olen tässä sinua varten, luotettavana rinnallakulkijana elämäsi matkalla.
Elinan koulutustaustaa
- Työnohjaaja STOry, luontopainotteinen koulutus 61 op (Muurlan Opisto)
- Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, 60 op (Helsingin Psykoterapiainstituutti)
- Mielenterveys- ja päihdetyön ammattitutkinto, 150 osp (Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia)
- Luontomatkailun ohjelmapalvelu- ja tapahtumatuottaja (Kiljavan Opisto)
- Liiketalouden perustutkinto (Raision kauppaoppilaitos)
- Metsämieli®-kouluttaja sekä -ohjaaja (Sirpa Arvonen)
- Terveysmetsä-opas (Kainuun ammattiopisto / Luonnontie)
- Kertaterapia -koulutus (Lyhytterapiainstituutti)
- Palaset-mallin osaajakoulutus, 3 op (Diakonia-ammattikorkeakoulu)
- Palautumisohjaaja, 10 op (Päijät-Hämeen kesäyliopisto)
- Mindfulness-tunnetaitovalmentaja, 25 op (Jyväskylän kesäyliopisto)
- Luonnosta hyvinvointia ja palveluita: Green Care ja Blue Care, 5 op (SAMK)
- Tietoisen läsnäolon hyvinvointivaikutukset, 5 op (XAMK)
- Mielenterveyden ensiapu® 1 ja 2 -ohjaaja (Mieli Suomen Mielenterveys ry)
- Tunteet hukassa -kouluttaja sekä -ohjaaja (Suomen Latu ry)
- Asahi Health® -ohjaaja (Asahi Keijo Mikkonen Oy)
- Yoga Yinful®-ohjaaja (Happy Lifestyle HALI)
- Hevosavusteisen läsnäolon ja mindfulnessin HeLMI®-ohjaaja (Ilon Kopse)
