Aitous.
Arvostus.
Kohtaaminen.
Tervetuloa muuttamaan maailmaa - yksi ajatus, yksi valinta ja yksi kohtaaminen kerrallaan!
Seesteisempää elämää jokaisella kohtaamisella
Palveluiden takana olen minä, Elina - iloinen ja innostuva pienyrittäjä Hämeen sydämestä Hauhon kylältä. Työssäni autan asiakkaitani kohti merkityksellistä ja oman oloista elämää. Matkalla tarvitaan usein tukea, tietoa ja taitoja sekä vahvuuksien, voimavarojen ja mahdollisuuksien huomaamista. Yhteisen työskentelyn myötä syntyvät opit, oivallukset ja pienet muutoksen askeleet ovat kuin kipinöitä. Yhdessä aikaan saatu onnistuminen tai edistymisen kokemus innostaa ja energisoi kuin iloisena lepattava liekki. Sitä on Mielen liekki.
Auttajan työssäni nojaudun vahvasti paitsi aktiiviseen kehittymiseen, myös luonteenvahvuuksieni kärkiin - rehellisyyteen, ajattelun luovuuteen sekä oppimisen iloon. Oma ihmisyyteni ja persoonani on yritykseni tärkein työkalu, joka näkyy, kuuluu ja tuntuu jokaisessa kohtaamisessa. Minulle jokainen päivä on mahdollisuus kokea merkityksellisyyttä ja oppia uutta myös asiakkaideni kautta.
Ammatillisuuteni taustalla on monipuolisen kouluttautumisen lisäksi värikäs kokemuspohjani ihmisyydestä onnistumisineen ja vastoinkäymisineen, suorituskeskeisen arjen ja työelämän vaativuudesta, erityisherkkyydestä, yrittäjyydestä sekä parisuhde- ja uusperhearjesta. Niiden rinnalla vahva luontosuhde sekä palautumisen taidot pitävät yllä hyvinvointia ja arjen tasapainoa.
Kun kaipaat uutta kipinää arkeesi, astu kanssani oivallusten polulle.
100 % asiakkaistani suosittelee!
"Elina on ystävällinen ja kuunteleva terapeutti. Hänen lähestymistapansa erilaisiin asiakkaalla oleviin haasteisiin on todella lempeä ja empaattinen."
"Suosittelen lämpimästi Elinaa työnohjaajaksi sellaisille henkilöille, jotka hakevat kokonaisvaltaista näkemystä ja läsnäolevaa työnohjaajaa."
"Elinan läsnäolo ja kyky luoda turvallinen ja hyväksyvä tunnelma, on ainutlaatuinen. Aivan ihana ja ammattitaitoinen kouluttaja!"
