Metsämieli-ohjauksia

Hämeenlinnan seudulla ja verkossa ympäri Suomen

Metsämieli kutsuu polulle kohti kehon ja mielen hyvinvointia, ihmisyyttä sekä itsensä tuntemista. Metsämieli-menetelmä perustuu luonnon tutkittuihin hyvinvointi- ja terveysvaikutuksiin, joita tehostetaan erilaisin luonnon inspiroimin harjoittein. Metsämielen taustateorioista löytyy myös mm. mindfulnessia, käyttäytymistieteitä sekä positiivista psykologiaa.

Metsämieli-harjoittelu koostuu läsnäoloa ja palautumista lisäävistä harjoitteista sekä voimavaroja ja mielentaitoja vahvistavista harjoitteista. Säännöllinen Metsämieli-harjoittelu mm. kasvattaa voimavaroja ja joustavuutta, edistäen tietoisuutta ja tyytyväisyyttä omassa arjessamme.

Suomessa 2000-luvulta alkaen kehitettyä konseptia voi hyödyntää arjen hyvinvointitapoina ulkoillessa metsässä, puistoissa, omassa pihapiirissä tai jopa sisätiloissa. Metsämieli sopii käytettäväksi yksin, kaksin tai isommalla porukalla vaikkapa perheen tai työkavereiden kanssa. Metsämieli-menetelmää käytetään nykyisin laajasti myös mm. varhaiskasvatuksessa, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa, osana järjestöjen toimintaa sekä erilaisina matkailu- ja ohjelmapalveluina.

Metsämielen kipinöitä

Metsämieltä Mielen liekin malliin

Metsämieli-kouluttajana sekä -ohjaajana toimin omasta vahvasta luontosuhteestani käsin. Näen luonnon monien mahdollisuuksien polkuna oman hyvinvointimme äärelle. Luonto hyväksyy meidät juuri sellaisina kuin me olemme, eikä vaadi meiltä mitään. Luontoympäristö voikin toimia jo itsessään eheytymistä ja palautumista edistävänä paikkana, kunhan osaamme pysähtyä ja ottaa tuon mahdollisuuden vastaan.

Toteutan teemoitettuja Metsämieli-ohjauksia monipuolisesti erilaisiin tarpeisiin ja tilanteisiin. Erityisesti työikäisten hyvinvointitarpeet ovat lähellä sydäntäni. Ammatillisista lähtökohdistani toteutan myös terapeuttisia luontotuokioita. Ohjausten lisäksi järjestän monipuolisia Metsämieli-koulutuksia sekä luennoin luonnon hyvinvointivaikutuksista. Metsämieli-palveluita toteutan myös verkon välityksellä koko Suomeen!

Metsämielessä parasta on luonnon tarjoamat yllättävät oivallukset sekä symboliikka, joka yhdistyy monella tavoin ihmisyyteemme.

Mielen liekin Metsämieli-ohjauksia on toteuttamassa myös fysioterapeutti Rami Kovalainen.

Lue lisää osoitteesta: www.metsamieli.fi