Tukea kasvun ja
muutoksen matkallasi
Hauholla ja verkossa ympäri Suomen
Nopeutunut ja monimutkaistunut arki kuormittaa meistä useimpia. Elämä myös haastaa meitä jatkuvasti erilaisin tapahtumin ja muutoksin. Vaikeassa tilanteessa eteenpäin meneminen sekä valintojen ja päätösten teko voi tuntua mahdottomalta.
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia on luonteeltaan valmentavaa ja se sopii tueksi monenlaisiin haasteisiin elämänkriiseistä itsetunnon kehittämiseen. Lyhytterapiassa voidaan työskennellä myös tunteiden tai täsmällisten tavoitteiden parissa. Moni hyötyykin ratkaisukeskeisestä lyhytterapiasta erilaisten hyvinvointi- ja elämäntapamuutosten yhteydessä. Maltilliset tavoitteet, sopivan kokoiset, oman näköiset muutoksen askeleet sekä ammattilaisen tuki ovat erinomainen pohja onnistumiselle.
Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneesta lyhytterapiasta hyödyt pieninäkin annoksina. Jo yksittäinen tapaaminen vahvistaa askeleitasi kohti toivomaasi suuntaa. Useampi tapaaminen mahdollistaa työskentelyn erilaisista näkökulmista, itsetuntemuksen vahvistumista sekä ajattelun ja toimintatapojen uudistamista. Samalla vahvistuvat voimavarat, arjen tasapaino sekä mielen joustavuus.
Lyhytterapian kesto ja hinnat
Minulle on henkilökohtaisesti merkityksellistä, että apua saa helposti, nopeasti ja edullisesti. Tarjoan lyhytterapiaa hinnoilla, joiden vuoksi ei tarvitse menettää yöuniaan.
- 45 minuuttia / 55 €
- 60 minuuttia / 65 €
- 90 minuuttia / 85 €
Lyhytterapiaa voidaan tarvittaessa toteuttaa 10 - 20 käyntikerran prosessina. Aloittaminen ei kuitenkaan sido sinua laajaan työskentelyyn. Asiakkaideni tyypillinen käyntimäärä haastavan tilanteen purkamiseksi on 2 - 4 tapaamista. Toisinaan tarvittavat askeleet selkeytyvät jo yhdellä tapaamisella! Minulle tärkeää on, että koet saaneesi sen avun, jota tulit hakemaan. Tutustu asiakkaideni kokemuksiin lyhytterapiasta.
Terapia-aikoja jopa huomiselle!
Olen tavattavissa Hämeenlinnassa Hauhon kylällä sekä verkossa. Tapaan asiakkaita tiistaista lauantaihin, myös iltaisin.
Tapaamisajat varataan joustavasti kerta kerralta, asiakkaan tarpeen mukaan. Kun apua saa juuri oikeaan aikaan, ongelmat eivät ehdi paisua eivätkä voimavarat huveta. Siksi vastaanotolleni ei myöskään tarvitse jonottaa.
Teen jokaisella tapaamisella parhaani auttaakseni sinua tilanteessasi, olipa se millainen tahansa.
Elina Lilja
ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
työnohjaaja

Varaa aikasi helposti tästä
Valitse ensin palvelukategoria (tapaaminen Hauholla tai verkossa), tarvitsemasi palvelu (lyhytterapia tai työnohjaus) ja klikkaa sopiva aika kalenterista.
Lyhytterapeuttisi Hauholla ja etänä
Erityisosaamistani lyhytterapeuttina ovat jaksamisen ja palautumisen
tukeminen, itsetuntemuksen vahvistaminen, vuorovaikutuksen ja tunnetyöskentelyn teemat sekä elämänmuutosten työstäminen. Työskentelen paljon myös ahdistuneisuuden ja uupumuksen parissa sekä parisuhteiden ja uramuutosten parissa. Asiakkaisiini kuuluu niin yksilöasiakkaita, pariskuntia kuin työyhteisöjä. Toimin myös työnohjaajana, tukien ammatillista kasvua ja työyhteisöjen arkea.
Omaan pitkän taustan henkilöstö- ja koulutustehtävistä. Valmistuin ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin kaksivuotisista opinnoista vuonna 2020 ja parhaillaan opiskelen myös työnohjaajaksi. Jatkuva kehittyminen niin ammatillisesti kuin ihmisenä on minulle tärkeää, voidakseni parhaiten auttaa juuri sinua.
Toimin voimavaroja tukien sekä hyvää ja toimivaa vahvistaen. Koen että terapia voi tarjota myös sopivasti keveyttä ja huumoria, vaikka asiat ovat usein vakavia. Ratkaisukeskeisten työmenetelmien ja keskustelujen tukena käytän monipuolisia työtapoja useista terapiasuuntauksista, mindfulness- ja rentoutusharjoituksia sekä sovittaessa myös luonnon hyvinvointivaikutuksia hyödyntävää Metsämieli-menetelmää.
